lauantai 31. maaliskuuta 2018

Kouluvalmennus 31.3.2018

Heissan! Olin tänään Hallalla kouluvalkassa Annan hevostallilla ja valkan piti Salla Pelc. Valmennus oli itsessään erittäin onnistunut ja matka ja kaikki muukin onnistui loistavasti, onhan Halla sen verran fiksu, sekä järkevä uusissa paikoissa.
 Anna haki meidät aamulla 9 jälkeen ja Halla sai sitten odotella karsinassa jonkun 1h, jonka jälkeen aloin laittamaan sitä valmiiksi tuntia varten ja meidän aika oli 12-13. Teimme tunnilla aluksi käynnin lyhennystä ja ponia haettiin muotoon sekä peräänantoon , joka onnistui loppua kohden hyvin. Ravissa verkkasimme kevyessä ravissa taivutellen ja ympyröitä tehden. Sitten aloimme työstämään myös harjotusravissa lyhentämistä lyhyillä sivuilla ja pitkillä sivuilla otettiin keskiravia. Halla oli alkuun aika vastahakoinen ja nyki ohjaan , kunnes työstin jonkin aikaan niin poni alkoi tulla koko ajan vain paremmaksi. Tämän jälkeen otettiin molempiin suuntiin parit laukannostot käynnin kautta , joka onnistui melko hyvin. Sitten alettiin ottaa käynti-ravi siirtymiä 3 sivulle ja 1 sivulle ravissa lyhennystä ja siihen lisättiin avotaivutus, joka onnistui hyvin ja itse sähläsin yllättävän vähän :D. Valkan jälkeen hoidin ponin pikaiseen ja Anna heitti meidät kotiin.
Tän kuvan nappasi Aada Tiihonen, kun oli meillä käymässä.

(c) mami

Hieno Halla! (c) mami

Fiksu poni!

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että valmennus sujui hyvin! Kuulostaa siltä, että tuon tunnin aikana ehdittekin tehdä vaikka ja mitä :D

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli paljon tehtäviä mutta myös todella hyödyllisiä! Käyn katsomassa blogisi! :)

      Poista