sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kuulumisia, kisat, tippuminen ja blogin uusi nimi.

Moi! Musta ei olekkaan kuulunut pitkään aikaan mitään mutta hengissä ollaan! Tässä on tapahtunut kaikenlaista. Esimerkiksi tipuin vähän aikaa sitten Allulta maastossa ja ranne oli kipeä koska oli tärähtänyt mutta onneksi ei murtunut, tämä oli oikean käden "vaurio". Vasen käsi oli vähän kyynärpään yläpuolelta veressä koska nahkat oli lähtenyt kun olin lentänyt hiekalle mahalteen ja siinä raahautunut vähän aikaa. Kerron nyt vähän miksi noin kävi. Eli oli ensin ollut Allulla kouluvalmennus joka meni todella hyvin! Loppukäynneille lähdettiin maastoon, minä Allun selässä ja äiti Murkun kanssa kävellen (Äiti talutti siis Murkkua kun Murkulla oli riimu ja naru) . Käytiin perus lenkki mikä ollaan käyty monta kertaa. Alussa meni hyvin ja pidin ohjan löysempänä jotta Allu saa venytellä kaulaansa. No loppu matkassa Allu pelästy jotain ja lähti kiitolaukkaan ja siinä vauhdissa yritin kerätä ohjat mutta en ehtinyt. Ja sitten olinkin jo maassa.
Se oli sen päivän juttu. Mutta Murkulla oon kans ratsastellut ja mennyt paljon puomeja. Murkku siis hyppää yhden puomin yli kovaa ja KORKEALTA!  Olin laittanut puomeja kolme molemmille pitkille sivuille. Aluksi ravissa meni hyvin ja Murkku ravasi puomien yli normaalisti. Mutta laukassa se hyppäsi kaikkien kolmen puomin yli! Monta kertaa meni hyvin mutta pari kertaa ei. Ensin se kompastu kolmanteen puomiin mutta ei käynny mitään. Toisella kerralla meinattiin kaaduta mutta selvittin siitäkin! Muuten  meni  hyvin. 

Mulla oli viime viikon tortain eli 2,7 ratsastuskisat. Ne oli hepolan tallin kisat jossa menin tallin hevosilla , isoilla suomenhevosilla! Menin koulukisat (perusmerkin kouluohjelman jos jotaa kiinnosti) niin Äijällä. Meni todella hyvin! Ne oli Äijän ekat kisat ja tultiin 2. sijalle ! Ja Äijä ei ole helppo hevonen mutta ihan huippu hevonen! Kun olin suorittanut radan ven Äijän talliin ja hoidin sen päiväunille ;) Sitten valmistuin estekisoihin 40-50 cm luokkaan. Olin ilmottautunut 60 cm luokkaan mutta siihen ei tullut muita joten menin 40-50 cm luokkaan. Ja no kellä mä sit menin? Menin totta kai maailman parhaalla hevosella eli Torreksella! Ja nyt jotta ei tule erimielisyyksiä niin tämä on mun mielipide joten siitä ei sen enempään. Rata meni hyvin, rata meni näin: Eka este oli pinkki pysty joka tultiin m:stä B:hen se tuli hyvin ei tullut pudotusta tai mitään. Toinen este oli musta pysty se tultiin vähän niikun koko rata leikkaana eli e:stä m:ään. Kolmas este oli vihreä pysty joka tultiin h:sta b:hen , siihen tuli suht. tiukka kurvi se tuli hyvin , rata oli menny tähän asti hyvin. Seuraavaksi tuli kahden esteen sarja. Tulin sen normaalisti laukassa... Esteet meni hyvin ei pudotuksia mutta sarjan jälkeen Torrews kompastu ja tippuminen oli todella lähellä! No en tippunut ja rata jatku. sitten tultiin L:län kohdalla sininen ristikko jonka jälkeen tultiin sarja uudestaan ja sen jälkeen musta pysty toisesta suunnasta mitä aikasemmin, se tuli myös hyvin. Sen jälkeen oli loppu suora eli pinkki este (eka este) takasinpäin. Suoritus oli todella hyvä 0 vrp. ja aika oli hitaampi kuin voittajalla (en muista siis aikaa). Tultiin 2. sijalle mikä oli todella yllätys! Oon todella onnellinen, koska hepat meni hyvin ja mä ratsastin hyvin. Kuvat laitan myöhemmin sitten toiseen postaukseen. No tuli vähä pitkä postaus mutta ei se mitään. Ps. blogin nimi vaihtunut.

3 kommenttia: