torstai 1. joulukuuta 2022

Littlehill´s Twister Tellun tarina

 Moikka, halusin tulla tekemään postauksen Tellusta ja kertoa hänestä enemmän ja miksi Tellu jouduttiin lopettamaan.

 Tellun koko historiaa en tiedä, mutta Tellun kasvattajan kanssa olen muutaman kerran viestitellyt ja olen nähnyt Tellun varsakuvia. Itse tapasin Tellun ensimmäisen kerran eräällä ratsastuskoululla vuonna 2019, kun menin tälle kyseiselle tallille työharjoitteluun ja ekalla tutustumiskäynnillä jo kiinnitin huomiota poniin ja todella lyhyessä ajassa ihastuin häneen, tässä ponissa oli vain sitä jotain ja tuntui heti omalta.



 Työharjoittelun aikana touhusin töitten ohella Tellun kanssa ja vietin sen kanssa aikaa ja tuntui, että meille syntyi omanlainen yhteys nopeasti. Kun työharjoitteluni läheni loppuaan, sanoi tallin omistaja, että on tullut tulokseen, joko antaa ponin mulle tai se lopetetaan ja tottakai vastasin myöntävästi, en välittänyt muitten mielipiteistä mitään, vaan ilomielin vein Tellun kotiin. Murkku tarvitsi kuitenkin kaverin ja minulla oli mahdollisuus ottaa toinen poni ja päätöstäni en koskaan katunut.



7.8.2019 Tellusta sitten tuli mun oma poni ja meidän yhteinen taival alkoi, Tellu kerkesi kolmessa vuodessa opettamaan mua niin paljon. Poni, jonka sielu tuntui avautuvan muuttaessaan meille, hän selkeästi nautti pihatto elämästä ja Tellusta ja Murkusta tuli heti erottomattomat. Välillä ajoin ponilla ja käytiin myös metsälenkeillä maasta kävellen, poni tuntui aina lähtevän innoissaan töihin, kaverini kävi hieromassa Tellua sääännöllisesti sekä kaviot huollettiin säännöllisesti. Tellusta oli tullut minulle niin tärkeä ja rakastin ponia koko sydämmestäni, hän oli paras ystäväni.



Viimeisen vuoden aikana kuitenki vanhat vammat alkoivat tulla esiin ja poni jäi saikulle ja liikutus jäi koko ajan vähemmälle sekä elämänilo alkoi kadota ponista. Tämän vuoden aikana opin todella paljon hevosen kipukäyttäytymisestä. Minulle oli todella raskasta nähdä ponin kärsivän ja viimeisen kesän jälkeen tein sen raskaan päätöksen, Tellu olisi pakko lopettaa. Koitin nauttia viimeisisä yhteisistä hetkistä ja monesti istuin pihatossa itkien, koska en olisi halunnut luopua rakkaasta ystävästäni. 



Kun koitti Tellun viimeinen päivä 10.9.2022, menin aikaisin tallille ja touhusin vielä ponin kanssa, harjasin hyvin, syöttelin vihreellä ja vain hengailtiin. Tellu sai paljon herkkuja ja sai nauttia viimeisen herkku mössönsä. Minä vain itkin koko ajan ja ponit selkeästi aisti, että nytj otain tapahtuu. Tellu sai vielä hetken olla Murkun ja Sentin kanssa pihatossa, kunnes oli aika lähtä vikalle reissulle eli käveltiin minun vanhempien luokse, Tellu lähti reippaasti mukaani, Murkun jäädessä hirnumaan perään sydäntä särkevästi, kyynelille ei ollu loppua. Tellu sai vielä vanhemieni luona leipää ja syödä vihreätä.



 Leikkasin Tellun hännästä itselleni jouhia muistoksi itselleni, sitten tuli aika taluttaa poni pellolle isäni kaivaman kuopan luoksi, isäni piti ponista kiinni, kun se lopetettiin ja äiti halasi minua. Olin aivan tolaltani ja itkin niin paljon hyvästellässäni parhaan ystäväni ja vikat sanani ponille olivat kiitos kaikesta. Olen niin kiitollinen näistä kolmesta vuodesta, jotka sain kokea Tellun kanssa, niin eritynen poni, opetusmestari, ystävä, tuki ja turva. Edelleen kaipaan Tellua kovasti päivittäin, sekä minä ja Murkku. Tätä kirjoittaesani sydäntäni särki ja kyyneeleet valuivat. "Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista" Kiitos Tellu kaikesta, sinua kaivaten<3

"Now you´re in the stars and six feet´s never felt so far" "I don´t wanna saygoodbye cause this one means forever".



keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Miten meillä menee?

 Heissan! Viime postauksesta onkin vierähtänyt muutama vuosi ja moni asia on muuttunut näinä vuosina. Lilja, joka oli päätähtenä aikoinaan lopetettiin vuonna 2017, Halla, joka oli myös päätähtenä on lopetettu sen jälkeen, kun palasi omistajalleen. Harmillisesti myös Ilona poni on lopetettu 2020 vuonna..

 Vuonna 2019 olin työharjoitelussa yhdellä hevostallilla, josta lähtikin Tellu poni mukaan matkaan meille loppuelämän kotiinsa. Murkku on ollut niin onnellinen Tellusta ja ponit ovatkin aivan sielunkumppaneita. Ponit asuvat tällä hetkellä pihatossa ja nauttivat elämästä sekä viettävät varhaiseläkettä. Kumpikin on jättänyt ratsastuksen taakseen ja liikkuvat pääsääntöisesti ajaen sekä työskennellään maastakäsin.



Tellu on opettanut minulle niin paljon näiden yhteisten vuosien aikana, vaikka niitä ei vielä paljon ole. Tellun myötä olen ollut erittäin kiinnostunut hevosten kipukäytöksestä ja myös maastakäsin työskennellystä. Voisin sanoakin, että Tellu on yksi elämäni poni Murkun ja Liljan lisäksi. En ole päivääkään katunut Tellun hankkimista, vaikka minun ei ollut tarkoitus uutta shetlanninponia ottaa.


Murkku liikkuu pääsääntöisesti nykyään vapaana eli työskennellään vapaana ja käydään paljon metsässä kävelemässä, jolloin poni saa olla vapaana. Murkku voi todella hyvin ja on nauttinut pihatto elämästä, poni on herkkä pölylle, mutta pihatossa ei ole ollut ongelmia.


Sitten varmaan ne perinteisimmät kysymykset, miksi shetlanninponeja jos et voi edes ratsastaa niillä? - Koska niitten kanssa voi tehdä kaikkea muutakin ja he ovat minun ystäviä sekä iso tuki, turva ja voimavara. Miksi otit itsellesi niin vanhan ponin? Tätä kysyttiin, kun Tellu tuli minulle ollessan 20-vuotias, vastasin koska minulla on mahdollisuus ja Murkku tarvitsi kaverin sekä halusin tarjota Tellulle loppuelämän kodin, rakastui häneen heti ensimmäisellä kohtamiisella. 


Mites sitten tuo oma ratsastusharrastus? Minullehan ratsastaminen ei ole ollut enään moneen vuoteen pääasia ja nytkin on kohta kulunut se 4 kuukautta, kun viimeksi olin hevosen selässä. Toki nyt, kun en enään ratsasta säännölisesti vaikuttaa se minun fyysiseen kuntoon, esimerkiksi olen alkanut kärsiä selkävaivoista enemmän. Olisi mukavaa jos edes  kerran kuukaudessa pääsisi hevosen selässä käymään, mutta ehkä sitten joskus taas.

Zara eli Lilja on ollut mulla nyt vajaa vuoden ja hän on osottautunut minulle erittäin sopivaksi koiraksi ja en voisi onnellisempi olla. Medimurjenkoira on alunperin Kroatiasta oleva koirarotu, joiden käyttötarkotus on ollut toimia rottakoirina. Suomessa ei vielä medejä paljon ole, mutta rotu on kyllä saanut kannatusta erittäin paljon. Nykyään medit toimii pääsääntöisesti harrastekoirina. Liljasta löytyy tarkempi esittely hänen omalta sivulta sekä hänen menoa voi seurata instagramissa käyttäjälyä @liljathemedi .


Mitä minulle kuuluu? Paljon on vuosien saatossa tapahtunut ja nyt olen kohta 2 vuotta sairastanut masennusta, mutta olen silti työkykyinen ainakin tällä hetkellä. En olisi uskonut nuorempana, että joskus sairastuisin masennukseen, eikä sitä kukaan toivo omalle kohdalle. Olen hakenut apua ja parempaan suuntaan olen menossa, vaikka alamäkiä onkin ollut. Vuoden 2021 aikana olen kasvanut ihmisenä paljon ja tuntuu, että olen mennyt parempaan suuntaan ja elämästä voi myös nauttia välillä.


Voisin koittaa päivitellä tätä blogia jatkossa, ehkä enempi päiväkirja tyyppisesti meidän kaikkien elämästä eli ponien lisäksi täällä esiintyisi myös Lilja koira sekä minun kuulumisia olisi silloin tällöin. Lukeekohan kukaan enään blogeja? Ehkäpä joitain kiinnostaisi lukea meidän tekemisistä. 

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Kouluvalmennus 31.3.2018

Heissan! Olin tänään Hallalla kouluvalkassa Annan hevostallilla ja valkan piti Salla Pelc. Valmennus oli itsessään erittäin onnistunut ja matka ja kaikki muukin onnistui loistavasti, onhan Halla sen verran fiksu, sekä järkevä uusissa paikoissa.
 Anna haki meidät aamulla 9 jälkeen ja Halla sai sitten odotella karsinassa jonkun 1h, jonka jälkeen aloin laittamaan sitä valmiiksi tuntia varten ja meidän aika oli 12-13. Teimme tunnilla aluksi käynnin lyhennystä ja ponia haettiin muotoon sekä peräänantoon , joka onnistui loppua kohden hyvin. Ravissa verkkasimme kevyessä ravissa taivutellen ja ympyröitä tehden. Sitten aloimme työstämään myös harjotusravissa lyhentämistä lyhyillä sivuilla ja pitkillä sivuilla otettiin keskiravia. Halla oli alkuun aika vastahakoinen ja nyki ohjaan , kunnes työstin jonkin aikaan niin poni alkoi tulla koko ajan vain paremmaksi. Tämän jälkeen otettiin molempiin suuntiin parit laukannostot käynnin kautta , joka onnistui melko hyvin. Sitten alettiin ottaa käynti-ravi siirtymiä 3 sivulle ja 1 sivulle ravissa lyhennystä ja siihen lisättiin avotaivutus, joka onnistui hyvin ja itse sähläsin yllättävän vähän :D. Valkan jälkeen hoidin ponin pikaiseen ja Anna heitti meidät kotiin.
Tän kuvan nappasi Aada Tiihonen, kun oli meillä käymässä.

(c) mami

Hieno Halla! (c) mami

Fiksu poni!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Missä mennään?

Heissan! Pitkästä aikaa täälläkin, instagramissa kyllä olen ollut aktiivinen mutta tämä on jäänyt. Paljon on ehtinyt tapahtua tämän tauon aikana ja kaikki asiat eivät ole olleet niin positiivisia. Yksi syy taukooni oli se, kun Lilja jouduttiin lopettamaan 8.7.2017 ähkyn takia. Liljan kuolemasta mulla on kestänyt päästä yli pitkä aika ja edelleen se näky, jolloin Liljan sydän pysähtyi kummittelee mun mielessä. No mutta oon mä saanu uuden ponikaverin rinnalleni , ei toki Liljan veroista mutta kumminki ihan kelpo hepon :) nimittäin Tarhakallion Ratsutilalta tutun Halla-ponin! Halla tuli mulle ylläpitoon 10.9.2017 ja nyt ollaan ehitty treenaamaan tovi yhdessä, josko kesällä päästäisiin jo kisoihin!
Tässä Halla meillä tarhassa.

 
 
Halla usvalaakson maneesilla estevalkassa mun kanssa.
Ilonalla ja Murkulla asiat sujuu myös hyvin. Murkku täyttää tänä vuonna jo 20, mutta ei ikä vielä herraa paina, vaan edelleen innoissaan työnteossa on. Ilonakin on toipunut kesän sairastelusta ja selvisi, että sillä on metabolinen oireyhtymä "sikaniska" kaulassa. Molemmat ponit etsi kyllä vuokraajia, jos kiinnosta voit laittaa sähköpostia mulle: sara.villikkaa@gmail.com tai instagramin directissä (@sarajaponyt käyttäjällä vastaan!) viestiä.
Ilona kesällä poseerasi kameralle :D

Ilona kesäkuussa siskoni kanssa tapahtumassa.
Murkku töihin lähdössä.

Pitäähän sitä olla itse edustavana!
Itse olen nyt vielä 9- luokalla , mutta syksyllä toivottavasti olen opiskelemassa Harjun oppimiskeskuksessa hevosalalla. Tavoitteeni olisi päästä ratsastuksenohjaaksi opiskelemaan! Meidän menoa kannattaa seurailla instagramissa, koska siellä olen aktiivisempi.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kuulumisia ❤

Meistä ei oo kuulunu täällä blogin puolella pitkää aikaa mutta blogin ig:ssä on ollut ahkera ja herätin myös youtube kanavan henkiin ja tilaajia on jo 191, joka on mulle paljon 😅 tässä on ehtinyt tapahtua paljon mutta nyt lähiaikoina kaikki ei oo menny putkee. Mä onnistuin kaatuu mopolla viime keskiviikkona ja nyt jalka alkaa olee parempi mutta jouduin perumaan sunnuntain koulukisat Liljalla. Ja nyt tässä odottelen eläinlääkäriä, joka tulee kuuntelemaan Murkun keuhkot ja selvittämään mikä Ilonaa vaivaa. Molemmat on ollut jo viikon saikulla ja nyt ell sano että saikku jatkuu ja lääkekuurilla mennään.  
Olen Liljalla saanu ratsastaa aikas paljon ja nyt tulevaisuus näyttääkin aika loistavalta mutta siitä kerron myöhemmin lisää.   
Esteitä ollaan hypätty jonkin verran mutta nyt mä en saa hypätä ton jalan takii kun se ei vielä kestä sitä mutta muuten voin ratsastaa.  
Mulla oli myös 18.6 konfirmaatio eli kävin rippikoulun ja otin Liljan kanssa rippikuvani ❤ Jos muuten haluatte että kuvaan huomenna videopostauksen niin se voisi onnistua. Jos saan jonkun kuvaamaan mun ratsastusta. Jos en niin otan ton yhen kameran minkä saa kypärään kiinni niin tulisi erilaista matskua.  Kiva jos jaksoit lukea tänne asti ja toivottavasti tykkäsit postauksesta. :)

perjantai 3. maaliskuuta 2017

2 päivänä pellolla!

Oltiin Aadan kanssa pellolla ratsastamassa Liljalla ja Junilla. Mentiin sunnuntaina ja maanantaina kun oli kunnolliset hanget. Mentiin siis molemmat ekaa kertaa näillä poneilla pellolla. Sunnuntaina Lilja oli tosi energinen ja veti kenguru loikkia :D Ja mentiin aika kovaa :D Juni oli tällä kerralla ihan rauhallinen mutta maanantaina Juni oli energinen ja pukitteli muuttamaan otteeseen ja Lilja oli nätisti ja meni ihan super kovaa :D Sunnuntailta ei ole kuvia, kun ei ollut kuvaajaa mutta maanantaina äiti tuli kuvaamaan.  

torstai 26. tammikuuta 2017

Kysymyksiä ja vastauksia

Pyysin teitä laittamaan instagramissa laittamaan kysymyksiä ja nyt on aika vastata. Kysymyksiä tuli yllättävän paljon kiitos

1. Kuka on sun lempiponi? - Murkku vaikka Lilja ja Ilona on kans parhaita. 
 
2. Kuka on sun lemppari heppa? -Torres yks suokki ja edesmennyt Äijä oli ja on lemppari ja rakas.

3. Mikä on sun lempihevosrotu?  Shettis,  new forest, suokki ja varmaa russi

4. Kuinka kauan oot ratsastan? -Kesäl tulee täytee 9.v eli aloitin 6 vuotiaana. 

5. Sano pari asiaa joihin oot tyytyväinen sun ratsastukses ja mihin et oo? - Oon tyytyväinen mun istuntaan sekä ryhtiin ja en oo tyytyväinen mun jalkoihin tai siis miten käytän niitä kun annan apuja ja käsien asennos on parannettavaa. 

6. Eka ja pahin tippuminen?  Ekan kerran tipuin Murkulta kun olin 7.v ja Murkku pukitti. Ja pahin on varmaa Allulta kun lensin pää edeltä ja kypärä halkes tai sit ku olin Allulla maastossa ja tipuin sillee et käsi meni melkee auki. 

7. Mistä tuli sun idea alottaa ratsastus? Varmaan siitä kun Murkku oli meillä ja nii en tiiä. 

8. Mitä pelkäät ratsastuksessa, niiku esim loukkautuminen? -Pelkään sitä kun oon ratsastamas ja hevonen kaatuu ja jään alle. 

9. Milloin sua on pelottanut ratsastaessa? -En muista millon viimeeksi mutta joskus maastossa kun heppa ei oo ollu ihan lapasessa. 

10. Ootko koskaan harkinnut lopettavasi ratsastuksen?  - En ole tää on mulle osa elämää. 

11. Mikä on pisin aika ku oot ollu eros hevosista? - 3 päivää :D

12. Esteet vai koulu? Ehdottamasti esteet.

13. Ketä ratsastajaa ihailet? - Alycia Burtonia.
 
14. Onks Janette paras?  - Joo on

Kiitos kysymyksistä :)